Vain elämää! -Eikö sen enempää?

Ehkä seurattavin sarja ikinä; joka musiikin ystävälle jotakin. On aivan uskomattoman hienoa päästä kokemaan ainutkertainen artistikattaus siinä intensiivisessä tilassa, missä he laulunsa esittävät muille tähdille. Saat seurata miten muut reagoivat esitykseen, ja ennenkaikkea kuulla ja nähdä vuorossa olevan coverin ensiesityksen. Vain elämää on täynnä elämyksiä. Seitsemän mielenkiintoista artistia, joilla kaikilla on ura hittejä pullollaan. Näitä helmiä he esittävät toisilleen. Jos päivän artisti tuotantoineen ei satu olemaan mieleesi, voit kuitenkin nauttia hänen päivänään kun joku sinulle tärkeä laulaja tulkitsee hänelle tämän biisin. Heidän huumoripitoisia päiviään on hauska katsella, oppia heistä uutta ja saada lisää ymmärrystä artistin arjesta.

Vaikka esityksiä voisi katsoa aina vaikka koko sen tunnin kestävän jakson verran, kuuluu päivän kattaukseen aina myös visiitti päivän artistin maailmaan, hänelle tärkeisiin asioihin, joiden äärelle hän muut artistit vie. Toisen oma mieluinen harrastus ei aina ole toiselle se "oma pala kakkua", niinkuin Cheek Kaija Koon talkoissa totesi, mutta he arvostavat sitä, miten he toinen toisilleen omaa maailmaansa raottavat. Ruokapöydässä vaihdetut ajatukset ovat mielenkiintoisia ja on hienoa päästä jyvälle kunkin arvomaailmasta; oliko artisti sellainen kuin sinun mielikuvissasi? Ennen kuin päivän artistille esiinnytään, katsotaan mitä tulkittavan biisin taustalta löytyy. Tiesitkö sinä, että Tinakenkätytön tahtiin on yritetty tanssia väkisin askeleita sovittamalla, kun Kaija Koota myytiin lavatanssi-henkisiin paikkoihin esiintymään? Entä sen, että Kaduilla tuulee oli Jari Sillanpäälle lähinnä pakkopullaa väkinäisen ja tylsän melodian vuoksi?

Ennen kaikkea oppimisenarvoisia asioita sarjassa ovat ne palaset, joita artistit antavat meille katsojille itsestään. Voimme oppia mitä he ovat paitsi artisteina, myös ihmisinä. Se keskinäinen vuorovaikutus, mikä heillä on ollut toisiinsa tietoisesti tai tietämättään. Kuinka Negative ei olisi koskaan syntynyt, ellei Dingoa olisi ollut. Kuinka Kaija Koo on kuunnellut Erinin soololevyä valtavan ihastuksen vallassa. Monelle ei varmasti tule yllätyksenä, että Katri Helena ja Jari Sillanpää ovat vanhoja tuttuja, mutta moniko tiesi Jarin ja Erinin tunteneen jo Nylon Beatin alkuajoilta saman levytysyhtiön takia? Jonne Aaron taas on tehnyt yhteisesiintymisiä Katri Helenan kanssa, ja kesällä kovasti luukutetun dueton Cheekin kanssa. Kuitenkaan ajatuksena tämän ohjelman tekoon ei ole ollut artistien välinen yhteys, päinvastoin. Monet heistä olivat sarjan alussa sillä tasolla, että tiesivät toisen artistiksi, ehkä jotain tämän tuotannosta, mutta monet ennakkoluulot olivat vielä rikottavina, Katri ja Kaija ainakin myönsivät avoimesti Cheekille hieman vierastaneensa ajatusta tämän biisien vetämisestä, erilaisen genren vuoksi. Tulipa esille myös ensireaktio-ajatuksia sarjasta poisjättäytymisestä. Tilanne olikin juuri siksi ihanteellinen, sillä paitsi katsojat, myös artistit oppivat toisistaan paljon uutta ja mielenkiintoista. Heidän yhteiselonsa näyttäisi sujuvan mitä mainioimmin ja kohderyhmä-yleisön laajuutta ajatellen kattaus on erittäin hyvä.

 Päivän kohokohta tulee kahdesti päivässä, kun istutaan pöydän ääreen, virittäydytään tunnelmaan ja päästetään artistit valloilleen. Artisti esiintyy toisen kappaleella mutta omissa kengissään. Katsojalle ei tee tuskaa antautua tunnelmaan ja vuodattaa kyyneleitä, kun hänelle tarjoillaan sitä "diippii" meininkiä. Sillanpää ainakin liikuttuu joka kerta! Joissakin tapauksissa mielenkiinto nousee ihan eri sfääreihin, kun kahden eri genren edustajat kohtaavat illanpäättävässä duetossa. Artisteilla on omat syynsä siihen, miksi valitsivat juuri tietyn kappaleen laajasta tuotannosta. He voivat kokea sen erilailla kuin hitin haltija itse, mutta tunnelmaan pääsee joka kerta.

Ennen kaikkea Vain elämää on ovi artistien elämään ja pudotus musiikin syövereihin. Mutta älä pelkää pudota, sillä leijailet sen saman musiikin siivin vielä korkeammalla kuin koskaan. Vedot ovat tähän asti olleet huippuluokkaa, ja vaikka jäljellä ovat enää Jonne ja Katri, olen varma että näistä tulkinnoista kuullaan vielä pitkään sarjan loputtuakin.

Vain elämää -sarjan artistit ovat etenkin omina päivinään ihan LIEKEISSÄ, tuolla Hirvensalmen SATULINNAssa. He nauttivat päivän ohjelmista, ruuasta, toistensa seurasta ja musiikista, ja me katsojat voimme samalla elää SYYSUNELMAa kaiken sateen ja loskankin keskellä. Olen iha varma, että SINÄ JA MINÄ halutaan nähdä tämä kaikki! Sen hetken olet VAPAA, ja se olisi VIIMEINEN sarja, jonka haluaisit missata. Sillä tuo hetki perjantai-iltana, kun Vain elämää tulee neloselta, se on THE MOMENT OF OUR LOVE.

Valitsin tähän loppuun erään erityisesti koskettavan tulkinnan. Esitys on aistikas ja katsoja tuntee sen, mikä kaikilla läsnäolevilla artisteilla on käsinkosketeltavissa. Se tunnelma saavuttaa ruudunkin takaa. Kuten päivää houstannut Kaija ennakoi; "Jonne kertoi aika rankan tarinan...voin kuvitella että hänellä on sydän pelissä tossa biisissä. Tulee varmaan koskettava esitys."

http://www.ruutu.fi/ohjelmat/vain-elamaa/jakso-5-jonne-aaron-avaa-sisimpansa-kaija-koon-kappaleella-kylma-ilman-sua

Muumimusiikkia

Me olemme lapsena katsoneet oman aikamme lastenohjelmia. Niihin lukeutuu monta sarjaa, jotka ovat vain hyviä yrityksiä päästä piirretyiksi, jotka muistaisimme vielä aikuisinakin. Monet olivat lastenohjelmiksi jopa kyseenalaisia. On kuitenki yksi lapsuutemme, kerrallaan noin kaksikymmentäneljäminuuttinen sarja, jota emme saisi unohtaa. Täysin turvallinen ja tunteitaherättävä, ja jonka musiikki saa vieläkin aikaan kylmiäväreitä. Niistä jaksoista on ikuisuus, mutta kun kuulee taustamusiikin, muistaa kohtauksen vuosien takaa, kuin juuri äsken olisi nähnyt sen. Siinä on osattu käyttää molleja ja duureja täydellisessä suhteessa (sanojen kaikissa merkityksissä).

Käydäänkö palauttamassa pari tv:n ääressä vietettyä hetkeä mieleen?

Olet varmasti joskus tehnyt huonon päätöksen. Niin että oikein harmittaa. Olet ehkä itsepäisyyttäsi jättänyt jonkun reissun väliin, pienen tai suuren, ja muiden lähdettyä oletkin tullut katumapäälle.
Muut matkasivat salaperäiselle majakalle. Etkö sinäkin ollut harmissasi, kun Nipsu ei noussutkaan veneeseen?

Nuuskamuikkunen lähti aina etelään talveksi. Se teki muumipeikon surulliseksi. Meillä monilla on ollut ystäviä, joiden kanssa leikkiminen oli niin hauskaa, että hänen lähtönsä kotiin teki surulliseksi. Sen jälkeen tuli tyhjä olo, yksinäinen tunne. Muumipeikkoon oli helppo samaistua jo lapsena. Kesä kului kuin siivillä hyvässä seurassa, ja pian talvi tulikin jo erottamaan ystävykset.

Eikö lapsuuteen kuulukin kuulua enemmän tai vähemmän ilkikurista menoa ja meininkiä? Muumien hauskoissa toimintakohtauksissa käytettiin tätä musiikkia elävöimään tilannetta. Muistatko kun Muumipeikko, Niiskuneiti ja Myy leijuvat saippuakuplien sisällä? Tai lensivät vaaleanpunaisilla pilvillä? Tiedän, perussettiä, niinhän mekin lapsena lennettiin ja leijuttiin.

Ilkikurisuudesta tulikin mieleeni palauttaa mieleenne Muumilaakson oma kiusankappale. Oliko sinunkin lapsuudessasi joku aina kepposet mielessään?

Nyt pieni Pikku-Myyn kokoinen välikysymys; eikö sinullakaan aina lykästänyt?

Muistatteko Niiskun, joka rakensi ilma-alusta? Tätä musiikkia on käytetty monissa muissakin kohtauksissa, joten se voi olla tuttu monesta eri jaksosta. Sen vaan haluaisin sanoa, että jos se on tuttu, niin nyt on vilunväreiden aika! 

Lapsena tuli pelättyä hölmöjäkin asioita. Mutta oletko jo unohtanut sen yhden, todellisen pelonaiheesi? Tiedät kyllä kenestä puhun...MÖRÖSTÄ =( Hänestä on muitakin tunnusmusiikkeja, joten voit etsiä ja kuunnella selkäpiitä karmivimmat, mutta tällä pääsee vauhtiin.

 Kaikki, jotka ovat kerran olleet surullisia, tietävät mitä se on. Niiskuneitikin tietää mitä se on, ehkäpä muumilaakson väestä parhaiten. Itse kuitenkin muistan tämän parhaiten siitä kohtauksesta, kun Muumipeikko sairasvuoteellaan ikävöi Nuuskamuikkusta. Tältä surumielisyys kuulostaa:

Muumien arjessa tapahtui aina paljon jänniä asioita. Keskinäisiä kinasteluja, yllätysvieraita, ja ihan yleistä tilannekomiikkaa oli omiaan korostamaan tämä yksi, tietty kipale. Tämän aikana näen mielessäni Pikku-Myyn nahistelemassa (tappelemassa) Muumipeikon kanssa jostain...tulee kai alitajunnasta :)

Seuraava on oma, henkilökohtainen suosikkini. Opettelin soittamaan sen kitaralla ja pianolla, kun pitkästä aikaa kuulin sen ja muistin sen olemassaolon. Niin kaunis...Niin surumielinen, että voisin ihan hautajaisiin tämän kuvitella. Sen lisäksi, että se on kaunis ja surumielinen, se on myös nostalginen ja käy siksi monia hittiballedajakin tehokkaammin sinua lohduttamaan.

Toivon, että tämän tekstini myötä palasitte hetkeksi lapsuuteenne, hetkeksi muumilaaksoon. Muumilauluja on monia muitakin. Voit käydä taas teatterissa heidän kanssaan, kohdata noidan tai pyydystää mamelukkikalan. Sinun ei tarvitse kuin kuunnella aihetta vastaava linkki, ja musiikki kertoo tarinan sinulle uudestaan. Minusta ei pidä aikuisenakaan unohtaa kaikkea sitä, mikä sinuun on lapsena vaikuttanut, sillä minuun se ainakin vaikuttaa edelleen ja on sovellettavissa vielä nykyiseenkin elämääni. Tämä viimeinen kappale on sellainen, joka minun mielestäni pitäisi soittaa kaikille lapsille ennen nukkumaanmenoa. Minä ainakin nukkuisin hyvin ^^